Yritys
Operaria Oy on perustettu vuonna 1999. Ensimmäisinä vuosina yrityksen toimialana oli tilitoimistojen ja pienyritysten konsultointipalvelut. Asiakkaiden pyynnöstä heille ryhdyttiin tarjoamaan myös taloushallinnon ammattilaisten rekrytointipalveluita. Olemme laajentaneet erityisosaamistamme myynnin, markkinoinnin ja vaativan asiakaspalvelun ammattilaisten rekrytointiin.
Vuonna 2010 toimintamme laajeni henkilöstövuokraukseen. Vuokratyövoiman käyttö ja tarjonta lisääntyy jatkuvasti, muun muassa projektimaisemmaksi muuttuvan työelämän ja työntekijöiden muuttuvien elämäntilanteiden vuoksi. Haluamme löytää ne kaikkein parhaiten toimivat yhdistelmät, joissa sekä työnantajan että työntekijän tarpeet kohtaavat.
Henkilöstöosaamisemme perustuu sekä ihmistaitoihimme että ammattitaitoomme. Olemme olleet monessa mukana niin eri toimialoilla kuin yritysten eri funktioissakin. Muun muassa palvelutuotannon, maahantuonnin, laitevalmistuksen, hotelli- ja ravintola-alan sekä kuluttajapalvelun puolella olemme itse työskennelleet talouden, logistiikan, myynnin, markkinoinnin ja tuotteistuksen parissa. Lisäksi olemme olleet mukana toimintojen käynnistämisessä sekä avainhenkilöiden sparraamisessa muutostilanteissa ja kehitysprojekteissa.
Käytämme rekrytointiprosessissa Thomas-työtyylianalyysia sekä työtehtävässä tarvittavan työntekotyylin kartoittamisessa että hakijoiden valinnassa.
Palvelemme asiakkaitamme – työnantajia ja työnhakijoita – asiantuntevin voimin.
Operarian ammattilaiset
Markus Fabricius
on laaja kokemus ja syvällinen osaaminen kansainvälisen markkinoinnin ja asiakaspalvelun eri tehtävistä. Hän on toiminut varustamoalalla hotelli- ja ravintolatoimen johtajana ja johtoryhmän jäsenenä sekä media-alalla toimitusjohtajana ja useissa kansainvälisissä start-up -projekteissa. Macke on kokenut ihmisjohtaja ja palvelumuotoilun kehittäjä. Opiskeluaikana ja uransa alkuvaiheessa Macke toimi rahtimyyjänä ja jopa roskakuskina; se olikin toistaiseksi ainoa kerta kun kuorma-auton ajokortista on ollut Mackelle hyötyä!
Itsensä kehittäminen on aina ollut osa Macken uraa, viimeksi hän sai suoritettua MBA-opinnot Hankenilta.
Talvikautena Macken voi nähdä Espoon saaristossa retkiluistimella ja kesäisin hän nauttii Lounais-Suomen saaristosta puisella soutuveneellään. Haaveissa siintää vielä mahonkinen klassikko-vene, jonka kylkiä voisi rapsutella luistelu- ja veneilykausien välissä.
Paula Peltolin
työura on karttunut taloushallinnon parissa. Paula on edennyt kirjanpitäjästä talouden johtotehtäviin, ja kokemusta on karttunut niin pienistä kuin suuristakin yrityksistä. Tutuiksi ovat tulleet sekä moninaiset toimialat, mm. maahantuonti ja palvelutuotanto, että kotimaiset yritykset ja ulkomaisten yhtiöiden suomalaiset tytäryhtiöt.
Paulan erityisosaamista on talouden toimintojen ja menetelmien käynnistäminen ja kehittäminen muutostilanteissa. Johtoryhmän jäsenenä ja hallituksen sihteerinä toimiminen on antanut laajan näkemyksen erilaisten yritysten liikkeenjohdon haasteisiin. Paula on koulutukseltaan ekonomi.
Vapaa-aikanaan Paula nauttii liikunnasta vuodenaikojen mukaan ja hänet tapaakin hiihtoladulta, golfkentältä tai pyöräilemästä. Paulan jauhopeukalo on niin valkoinen, että hänen omenapiirakkansa on muodostunut tuttavapiirissä jo Käsitteeksi.
Ulla Partanen
perusti Operarian vuonna 1999, jolloin hän siirtyi elinkeinoelämän johtotehtävistä yrittäjäksi. Hänellä on monipuolinen ura mm. verohallinnosta ja vakuutusyhtiöistä. Ullalla on kokemusta erityisesti koulutusorganisaatioiden taloushallinnon saralta ja hän on ollut mukana suunnittelemassa sekä koulutusohjelmia että tutkintojen sisältöä. Ulla on kokenut kouluttaja ja koulutettu Thomas-analyysin käyttäjä.
Ullan tie on nyt johtanut hänet pois kokoaikaisesta työstä Operariassa, mutta hän tukee mielellään yrityksiä ja organisaatioita kouluttamalla ja konsultoimalla. Hänet tavoittaa helpoimmin sähköpostilla
Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
tai puhelimitse vanhasta numerosta
0400 409 008
Meillä on hauskaa yhdessä ja annamme sen näkyä – myös töissä.